SaferGlobe Finland: Horisontin takana
PARLAMENTTI VAATII AIDOSTI EUROOPPALAISTA ULKOPOLITIIKKAA
Heidi Hautala (06.05.2010)
Euroopan unionin olemassaolon oikeuttaa se, miten tämä yhteenliittymä pystyy puolustamaan arvojaan yhteen kietoutuvassa maailmassa. Usein jäsenvaltioiden pyrkimykset vievät aivan eri suuntiin perustavanlaatuisissa kysymyksissä, kuten Kosovon tunnustamisessa tai Venäjä-politiikassa. Tähän pyritään Lissabonin sopimuksella saamaan muutos.
Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi on valittu Catherine Ashton. Nyt korkean edustajan ympärille rakennettavan Euroopan ulkosuhdehallinnon on määrä toteuttaa Lissabonin sopimuksen tavoite, ja luoda EU:lle nykyistä selkeämpi ja yhtenäisempi rakenne sen suhteissa kolmansiin maihin.
Nyt on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että suurien tyhjien sanojen ja kauppapoliittisten intressien sijaan, ulkosuhdehallinto rakennetaan tukemaan kaikessa ulkopolitiikassa EU:n perussopimuksessa konkreettisesti sovittuja tavoitteita kuten rauhaa, globaalia kestävää kehitystä, köyhyyden vähentämistä, oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksien kunnioittamista.
Korkea edustaja Ashton teki esityksensä ulkosuhdehallinnosta 25.maaliskuuta ja EU:n jäsenmaiden ulkoministerit päättivät oman, pitkälti Ashtonin esityksen mukaisen kantansa 26. huhtikuuta. Nyt meneillään ovat kolmikantaneuvottelut Euroopan parlamentin kanssa.
Virallisesti parlamentilla ei ole ulkosuhdehallinnon perustamisen suhteen konkreettista valtaa, koska päätöksessä sitä tulee vain kuulla. Parlamentilla on kuitenkin todellista valtaa rahoitus- ja budjetti- sekä henkilöstösääntöjen kautta. Se myös käyttää tätä valtaa, mikä ärsyttää EU:n jäsenmaiden ulkoministereitä, mutta jälleen kerran parlamentti tuo päätöksentekoon avoimuutta ja vaatii esitetyille ratkaisuille selkeitä perusteluita. Parlamentti korostaa työssään ulkosuhdehallinnon läpinäkyvyyttä ja vastuunalaisuutta.
Ministerineuvosto on varsin yksituumainen, mutta niin on parlamenttikin, jossa kaksi esittelijää, saksalainen kristillisdemokraatti Elmar Brok ja belgialainen liberaali Guy Verhofstadt saavat laajan tuen perusteelliselle ja osallistavalle työlleen. Osapuolilla on paljon yhteisiä tavoitteita. Halutaan välttää päällekkäistä työtä, taata henkilöstön korkea taso ja yhtäläinen kohtelu. Edelleen kuitenkin on kiistakohtia. Parlamentin näkemyksen mukaan ulkosuhdehallinnon on oltava mahdollisimman lähellä yhteisönäkökulmaa edustavaa komissiota, jotta hallitustenvälisyys ja jäsenmaiden eriseuraisuus eivät pääsisi hallitsemaan. Korkean edustajan ollessa “kaksoishatutettuna” eli myös komission varapuheenjohtaja, on hänen tehtävä toiminnastaan selkoa myös parlamentille eikä vain neuvostolle.
Neuvostossa varsinkaan suuret jäsenmaat eivät halua menettää otettaan omia etujaan palvelevasta ulkopolitiikasta. Kädenvääntö päättyy toivottavasti kompromissiin, joka toteuttaa Lissabonin sopimuksen tavoitteen yhteisen ulkopolitiikan vahvistamisesta.
Neuvosto on myöntymässä parlamentin vaatimukseen siitä, että unionin tärkeimmät erityisedustajat ja suurlähettiläät tulevat sen ulkoasiainvaliokunnan kuultavaksi ennen lähtöään kentälle, tosin vasta sen jälkeen kun neuvosto on heidät nimittänyt. Parlamentin tarkoitus on estää se, että suurlähettiläiksi nimitetään sopimattomia tai epäpäteviä henkilöitä.
Lissabonin sopimus antaa parlamentille vallan hyväksyä tai hylätä neuvotellut kansainväliset sopimukset. Se vaatii takeita siitä, että kansainvälisiin sopimuksiin liittyvissä asioissa sitä kuullaan jo luonnosteluvaiheessa. Äskettäin parlamentti hylkäsi ilman sen myötävaikutusta neuvotellun SWIFT-sopimuksen, jonka perusteella EU olisi sitoutunut luovuttamaan arkaluontoisia pankkitietoja Yhdysvaltojen turvallisuusviranomaisten käyttöön. Hillary Clintonin puhelinsoitto parlamentin puhemiehelle ei auttanut. Komission uusi neuvottelumandaatti ottaakin viisaasti huomioon lähes kaikki parlamentin huolenaiheet.
Yksi eniten keskustelua herättäneistä sisältökysymyksistä on kehitysyhteistyön asema, eli miten valta ja vastuu siitä jakautuvat ulkosuhdehallinnon ja komission välillä. Kuka päättää Euroopan kehitysrahastosta ja kehitysyhteistyön rahoitusvälineen käytöstä, kehitysyhteistyökomissaari vai ulkosuhdehallinto? Kehitysyhteistyöihmiset korostavat, että Lissabonin sopimukseen kirjattua keskeistä tavoitetta köyhyyden vähentämisestä ei pidä alistaa ulkopolitiikan muille pyrkimyksille. Siksi viimeinen sana pitää olla kehitysyhteistyökomissaarilla.
Toteutumiskelpoiselta vaikuttaa parlamentin esitys, että ulkopolitiikan johdonmukaisuudesta huolehtisi koordinaatioelin, johon kuuluisivat korkea edustaja sekä kehitysyhteistyön, naapuruuspolitiikan ja humanitaarisen avun komissaarit. Kehitysyhteistyöjärjestöt ovat epäilleet, että jopa koko kehitysyhteistyön ottaminen mukaan ulkosuhdehallintoon olisi Lissabonin sopimuksen vastaista. Voikin kysyä, että miksi johdonmukaisuuden nimissä kauppapolitiikka on päätetty jättää sen ulkopuolelle.
Oma tehtäväni on valvoa parlamentin nimissä ihmisoikeusnäkökulman huomioimista kaikessa ulkopolitiikassa. Tarvitaan vahvoja rakenteita tarpeeksi korkealla tasolla. Olen saanut Ashtonilta tiettyjä sitoumuksia, mutta hänen esityksessään ulkosuhdehallinnosta ne eivät näy. Parlamentin esityksessä vaaditaankin muun muassa erillisen ihmisoikeusosaston perustamista ja EU:n edustustoihin ihmisoikeusvastuuhenkilöitä.
Ulkopolitiikan on lähtökohtaisesti otettava huomioon ihmisoikeuksien lisäksi myös sukupuolen vaikutus päätöksiin eli niin kutsuttu gender-näkökulma. Vain systemaattisella koulutuksella voidaan ulkopolitiikka nykyaikaistaa vastaamaan näitä vaatimuksia. Mukaan tarvitaan myös eurooppalainen ulkopolitiikan akatemia sekä tutkimuslaitos.
Monet liittävät ulkopolitiikan loputtomiin maailmalla riehuviin sotiin. Jäsenmaat haluavat tuoda ulkosuhdehallintoon lähes muuttumattomana viime vuosina perustetut kriisinhallinnan rakenteet. Parlamentti korostaa, että konfliktien estäminen, rauhan rakentaminen ja muut siviilitoimet on otettava täysivaltaisina mukaan uusiin rakenteisiin.
Rauhanrakentamista edustavien kansalaisjärjestöjen edustaja oli äskettäin huolissaan siitä, että Ashton on “valtavirtaistanut” ihmisoikeudet ja rauhan niin hyvin, että niitä ei edes mainita uuden ulkosuhdehallinnon rakenteissa. Onkin tärkeää, että Euroopan parlamentti ja kansalaisyhteiskunta huolehtivat siitä, että historiallinen mahdollisuus rakentaa aidosti nykymaailman haasteisiin vastaava avoin ja vastuunalainen ulkosuhdehallinto toteutuu.
Kirjoituksen lyhyempi versio on julkaistu Kalevassa 06.05.2010.
Heidi Hautala (s. 1955) on suomalainen europarlamentaarikko ja Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan puheenjohtaja. Maa- ja metsätaloustieteen maisteri Hautala on toiminut kansanedustajana (1991-1995, 2003-2009) ja Vihreän liiton puheenjohtajana sekä presidenttiehdokkaana. Hän on muun muassa Brysselissä toimivan EU Russia Centren perustajajäsen ja Martti Ahtisaaren Crisis Managament Iniativen (CMI) hallituksen jäsen. Hänet tunnetaan europarlamentaarikkojen nauttimien rahakorvauksien tiukemman valvonnan kannattajana, EU:n asiakirjojen avoimuuslainsäädännön edistäjänä sekä ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajana, joka on seurannut Venäjän ihmisoikeustilannetta.
SaferGlobe Finland: Beyond Horizon
THE EUROPEAN PARLIAMENT DEMANDS A GENUINE EUROPEAN FOREING POLICY
Heidi Hautala (06.05.2010)
The existence of the European Union is justified by its ability to defend its member states’ values in a constantly more intermingling world. However, when it comes to fundamental issues, the efforts of the EU member states often go into conflicting directions. Examples are the case of the recognition of Kosovo's independence or the policy on Russia. The European External Action Service's (EEAS) task is to establish clearer and more coherent structures within the relationship between the EU and third countries.
Now there is the chance to influence the founding of the EU foreign service. Its structures ought to be able to support the achievement of the goals set in the Treaty of Lisbon, regarding all its foreign political actions. Instead of uttering empty words and pursuing interests in trade policy, the focus shall be on: peace, global sustainability, reduction of poverty, abiding by the principles of the rule of law and the safeguarding of human rights.
The High Representative for Foreign Affairs and Security Policy, Catherine Ashton, presented her proposal for the EEAS on March 25th. On April 26th, the foreign ministers agreed on their own stance, which widely accords with Mrs. Ashton's proposal. For the time being, the two parties are negotiating about the matter with the European Parliament.
Officially, the Parliament doesn't have any power over the founding of the European foreign service. The Council merely has to consult the Parliament on this decision. However, the Parliament does have real power over financial and staff rules as well as budgetary decisions, a power it will use, thus irritating the Council. Nevertheless, once again the Parliament brings openness into the decision making and demands clear justifications for the proposals.
The Parliament and the Council have many common goals. They want to avoid overlapping work and to make sure the foreign service's staff will be highly qualified and equally treated. However, there still are disputes. According to the Parliament, the foreign service should be close to the Commission in order to represent the common European views so that the differing views of the member states won't interfere with a common foreign policy. The High Representative shall also report on her/his actions not only to the Council but also to the Parliament because she/he is Vice-President of the Commission.
In the Council, especially the large member states don't want to lessen their grip on a foreign policy which serves their interests. Hopefully, the dispute will end in a compromise, which will strengthen the common European interests in foreign policy matters.
The Council is giving in to the Parliament's demand that the most important special representatives as well as ambassadors will be heard by the Parliament's Committee on Foreign Affairs before their departure to the field. However, this will happen only after they have been nominated by the Council. The Parliament's purpose is to prevent unqualified or unsuitable persons from being nominated as ambassadors.
The Treaty of Lisbon empowers the Parliament to accept or reject international treaties which have already been negotiated by the EU. Considering international treaties, it demands guarantees that it will already be heard in the drafting stage. Recently, it has rejected the new SWIFT agreement, which had been negotiated by the Commission and Council without the Parliament's contribution. The agreement would have allowed the US security authorities to have access to bank transfer data of the Europeans. Even a phone call by US Secretary of State, Hillary Clinton, to the President of the European Parliament didn't change the matter. The Commission's new negotiating mandate takes into account almost all of the Parliament's matters of concern regarding the SWIFT agreement.
One of the most controversial issues has been development policy. How is decision making about and responsibility for developmental issues to be shared between the EEAS and the Commission? Who is going to make decisions about the development cooperation's financing instruments: the Commissioner for Development or the foreign service?
People working in the development field emphasize the fact that the goal of reducing poverty shall not be subordinated to other interests in foreign policy. Therefore, the Commissioner for Development has to have the last word on these issues.
The Parliament has made a proposition, according to which there would be a coordinating organ ensuring the common foreign policy's coherence. The members of this organ would be the High Representative as well as the Commissioners for Development, Humanitarian Aid and European Neighbourhood Policy. This seems to be a feasible solution.
It is my task to supervise the implementation of the human rights perspective in all EU foreign policy. Strong structures on a high level are needed for this. I have received commitments from Mrs. Ashton, but these are not visible in her proposal for the EEAS. Therefore the Parliament demands a separate human rights department as well as specified persons in charge of human rights matters to every EU embassy.
In addition to human rights, the foreign political actions have to take into account the gender perspective i.e. the influence of gender upon decision making. Only by systematic training may the foreign policy be modernized to meet these demands. For this task, a European academy for foreign policy will be needed as well as a research institute.
Many people associate foreign policy with endless wars. The EU member states want to integrate the crisis management structures which were set up during the last years into the new foreign service almost unaltered. The Parliament wants to stress that conflict prevention, peace building and other civilian action have to be included into the new structures.
Recently, an NGO representative of peacebuilding has been worried about the fact that Mrs. Ashton has mainstreamed human rights and peace so well that these are not even mentioned in the proposal for the foreign service's structures. Therefore, it is imperative that the European Parliament and the civil society influence the creation of the foreign service. Now there is a historical chance to realize a foreign service which meets the challenges of today's world and is built upon transparency and accountability.
Published in EUobserver at 31th of May 2010. Translation Timmy Trümpler.
Mrs. Heidi Hautala (1955) is a Finnish member of European Parliament and chairwoman of the Parliament’s Subcommittee on Human Rights. She was MP (1991-1995, 2003-2009), leader of Green Party and candidate for President. She is a founding member of Bryssels based EU Russian Centre and member of board on Nobel Peace Laureate President Martti Ahtisaari's Crisis Management Iniative (CMI).