SaferGlobe Finland: Horisontin takana

SITOUTUMATTOMUUDEN YLISTYSgaltung.jpg

Johan Galtung (01.04.2010)

Elämme maailmanlaajuista taistelua terrorismia vastaan. Lainatakseni Yhdysvaltain ulkoministeriä Hillary Clintonia, tuolloin, vuonna 2001 senaattoria: ”jos et ole meidän (Yhdysvaltojen) kanssa, olet terroristien kanssa”. Ei se tavanomainen, ”jos et ole meidän kanssa, olet meitä vastaan,” ei, vaan olet terroristien kanssa. Tertium non datur, ei kolmatta vaihtoehtoa, kuten olla kumpaakin vastaan, tai omaperäisemmin - kuten asekauppiaat ja kaksoisagentit - kummankin puolella, tai olla sitoutumaton; käsitellä asioita konkreettisen tapauskohtaisesti.  

Yhdysvallat vaatii paljon. Ei riitä, että liittyy Yhdysvaltojen tueksi halukkaiden koalitioon yhteiskunnan vihollisia vastaan, kuten terrorismia tänään ja bolsevismia eilen. Täytyy myös allekirjoittaa Yhdysvaltain linjaukset, tai vähintäänkin olla kritisoimatta Johtajaa, se kun voisi heikentää taistelua, ja hyväksyä Yhdysvaltain hyvistä ja pahoista valtioista koostuva maailmankartta.

Ensimmäinen vaatimus taistelemisesta pahuutta vastaan on helppo hyväksyä; millä keinoilla sen tekee, on toinen asia. Mutta toinen vaatimus on enemmän kuin ongelmallinen. Sillä peitellään Yhdysvaltojen suunnattomia, ympäri maailmaa tapahtuvia rikoksia, ei pelkästään maailmantalouden pyörittämistä, hyperkapitalismia, joka tappaa miljoonia – rakenteellisesti – nälkään ja helposti parannettaviin tauteihin, vaan myös ylläpitämällä sitä eri puolilla maailmaa tapahtuvilla miehityksillä, 244 alkaen Thomas Jeffersonin ajasta, ja jälleen tappamalla miljoonia – suoraan.

Toinen vaatimus, varaukseton tuki, on Washingtonin näkökulmasta ehkä kaikkein tärkein. Armeijan tappotehtävät he uskovat voivansa hoitaa itse. Mutta sitten tulee joku ja on samaa mieltä pahan akselista ja terrorismista, mutta ei liity koalitioon. Tämä tulkitaan kuin olisi kironnut ”molemmat suvut hornaan”, kuin olisi asettanut rinnakkain bolsevismin ja imperialismin, ja terrorismin ja valtioterrorismin. Se olisi epäreilua. Imperialismi ja valtioterrorismi tappavat paljon enemmän.

Ja kävi niin, että saimme Sitoutumattomien maiden liikkeen (NAM) vuonna 1955 ja 1961, Bandung ja Belgrad. Ja saimme Eurooppaan viisi puolueetonta ja liittoutumatonta maata kahden suurvaltablokin väliin pohjois-etelä -suunnassa: Suomi ja Ruotsi pohjoisessa, Itävalta ja Sveitsi Alpeilla, Jugoslavia Välimerellä. Jotkut nimistä nousevat pintaan: Kekkonen ja Palme, Kreisky ja Anonyymit (Sveitsin presidentit), Tito ja hänen ulkopoliittinen arkkitehtinsä Leo Mates.

Ja niin käy tänään, ettei meillä ole tuollaista liittoutumattomien maiden vyöhykettä  kolmelle Yhdysvaltojen käynnissä olevalle sodalle: terrorismia vastaan vuodesta 2001, Afganistanissa, myös vuodesta 2001 ja Irakissa vuodesta 2003. Mutta se muotoutuu, ja voimakkaammin kuin nuo viisi pienempää maata kylmän sodan aikana, kuten Turkki-Iran, Venäjä-Kiina. Itä-Euroopan maat, jotka hyötyivät niin suuresti puolueettomuus-liittoutumattomuudesta kylmän sodan aikana, ovat nykyään sitoutumassa Yhdysvaltojen eli vihollisensa, Neuvostoliiton, vihollisen taakse. Se ei tule kestämään pitkään.

Kylmän sodan aikana Jugoslavia katkaisi siteensä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1948 ilman, että olisi virallisesti liittoutunut Yhdysvaltojen kanssa, Sveitsi ratsasti ikivanhalla puolueettomuudellaan tärkeiden kokouksien pitopaikkana, Itävalta teki saman, mutta loi myös mallin liittoutumattomalle yhdistymiselle – jota tarjottiin myös Saksalle, mutta jonka Adenauer torjui. Kaikki kritisoivat kummankin supervallan asevarustelua, ja Ruotsi havitteli omaa ydinasepuolustustaan ja valmiuttaan toteuttaa massiivinen joukkomurha.

Mutta Suomi, joka kykeni kanssakäymiseen kaikkien kolmen osapuolen kanssa, NATO:n, Varsovan liiton ja neutraalien maiden, veti esille ihmeen: Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin, Etykin (nykyisin ETYJ) Helsingissä vuodesta 1972 (valmistelut) vuoteen 1975 (huippukokous).

Kylmä sota olisi voinut loppua siihen. Mutta yhdysvaltalaisten ohjusten sijoittaminen viiteen NATO -maahan viivytti prosessia neljällätoista, viidellätoista vuodella. Ja Yhdysvallat vihasi NAM:ia ja puolueettomuuteen ja liittoutumattomuuteen sitoutuneita maita Euroopassa.

Yhdysvaltain tavoitteena ei ollut tilanteen ratkaiseminen, kuten vaihtoehdon löytäminen jyrkkään kahtiajakoon hyperkapitalismin ja suunnitelmatalouksien välillä, kummankin osapuolen sotilaallisiin miehityksiin, Itä-Euroopan autonomiaan, jota ei hallittaisi idästä eikä lännestä. Yhdysvaltain tavoite oli voittaa, ja he katsoivat esteeksi paitsi Varsovan liiton ja Neuvostoliiton, myös puolueettomat ja liittoutumattomat maat.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Yhdysvallat iski takaisin, ja viiden maan eliitti tuli vastaan yli puolenvälin, pyydellen anteeksi ja kiistäen jopa omat tärkeät sillanrakentajaroolinsa. Serbia kieltäytyi luopumasta sekataloudestaan yksityistämisen puolesta ja tuli pommitetuksi vuonna 1999 erinäisillä tekosyillä. Sveitsiä kiristettiin – ei ilman syytä – lähinnä heidän pankkijärjestelmänsä takia. Itävalta ikään kuin pyysi anteeksi, mutta se ei ole vielä liittynyt Natoon, kuten osa entistä Jugoslaviaa. Palme tietysti murhattiin, vuonna 1986, eläkkeellä olevien CIA-FBI -agenttien, Ruotsin oikeistolaisen salaisen poliisin ja syntipukki (kuten Lee Harvey Oswald) Peterssonin toimesta. Ja Ruotsi käänsi selkänsä Palmelle kuin jollekulle epäpuhtaalle, ilmoittautumalla lojaaliksi Yhdysvalloille.

Ja Suomi: kuin pyytäen anteeksi, valitellen ettei ollut muuta vaihtoehtoa, kääntäen selkänsä Kekkoselle, löytäen hänestä negatiivisuuksia. Hyttyset kusivat jättiläisen päälle, juurikaan siitä kasvamatta.

Suurelta osin kaikki viisi kääntyivät voittajan puoleen, valtiojärjestelmän logiikan mukaisesti, suoriutuakseen seuraavasta lojaalisuustestistä, terrorismia vastaan. Surullinen spektaakkeli ottaen huomioon Yhdysvaltain imperiumin [1] julmuudet ja niiden, kuten myös sen liittolaisten julmuuksien, peittelyn, ja homologia paikallistasolla! - Israel. Sen sijaan heidän olisi pitänyt vaatia osansa kunniasta roolissaan kylmän sodan päättämisessä, osapuolten tuomisessa lähemmäksi toisiaan, kolmannen tien viitoittamisessa. Aivan kuten historia heidät tulee näkemään.

Toivokaamme, että tämän päivän välissäolijat eivät tue terrorismia sen enempää kuin valtioterrorismiakaan. Pärjäämme kyllä ilmankin.

 

Julkaistu Kansan Uutiset Viikkolehdessä 01.04.2010.

Johan Galtung (s. 1930) on norjalainen matemaatikko ja sosiologi, joka tunnetaan rauhan- ja konfliktintutkimuksen "isänä". Hän perusti Oslon Rauhantutkimusinstituutin PRIO:n ja toimi sen johtajana vuosina 1959-1969. Parhaiten hänet tunnetaan rakenteellisen väkivallan teorian, negatiivisen ja positiivisen rauhan sekä rauhanjournalismin käsitteiden luojana. Hän on saanut kunniatohtorin arvonimen kaikilla mantereilla. Hän ei ole vain tutkija, vaan myös aktiivinen toimija, joka on vaikuttanut voimakkaasti globaaliin rauhanliikkeeseen. Hän on osallistunut yli 40:n konfliktin sovitteluun. Tällä hetkellä hän johtaa perustamaansa rauhan ja kehitystyönverkostoa TRANSCENDia. Hänen palkittu omanelämänkertansa Rauhan tiellä on julkaistu suomeksi (Tammi, 2003).

 


SaferGlobe Finland: Beyond Horizon

IN PRAISE OF NONALIGNMENT

Johan Galtung (01.04.2010)

We are living a world battle against terrorism.  With the words of the present US Secretary of State, Hillary Clinton, then, in 2001 a Senator, in our ears: "if you are not with us (meaning US) you are with the terrorists".  Not the bland, "if you are not with us you are against us, no, you are with the terrorists.  Tertium non datur, no third possibility, like being against both -- or in favor of both, more original, an option for arms traders and double spies -- or being non-aligned; handling the issues on a concrete case-by-case basis.

What the USA demands is quite a lot.  Not only rallying behind the USA in coalitions of the willing, against social evils, like terrorism today and bolshevism yesterday.  But, in so doing, in fact endorsing US policy, or at least not criticizing the Leader as that could weaken the fight, and accepting the US good-evil world map.

The first point against social evils is easily accepted; how to go about reducing or eliminating them is another matter. But the second point is beyond problematic.  It is a cover-up of the enormities of US crimes around the world, not only running a world economic system, hyper-capitalism, killing the millions -- structurally -- by hunger and easily preventable-curable diseases, but maintaining it all over the world with interventions, 244 since the start under Thomas Jefferson, again killing the millions -- directly.

That second point, the implicit endorsement, is possibly the most important from a Washington point of view.  They tend to think that they can handle the military killing job themselves.  But then, up comes somebody agreeing about the Evil Empire and the Evil terrorism, but without joining the alliance or the coalition.  It reads like "plague on both your houses", even like "equalizing" bolshevism and imperialism, and terrorist and state terrorism.  That would be unfair.  Imperialism and state terrorism kill much more.

And thus it was that we got the Non-Aligned Movement, NAM, from 1955 and 1961, Bandoeng and Beograd.  And we got the five neutral-nonaligned in the North-South belt in Europe between the two blocs: Finland and Sweden in the North, Austria and Switzerland in the Alpine Center, Yugoslavia in the Mediterranean South.  Some names stand out: Kekkonen and Palme, Kreisky and Anonymous (the Swiss presidents), Tito and his foreign policy architect Leo Mates.

And thus it is that today we have no such belt of nonaligned for the three current US wars: on Terrorism from 2001, in Afghanistan, also from 2001, and in Iraq from 2003.  But it is taking shape, and more forcefully than those five smaller countries during the Cold War, like Turkey-Iran, Russia-China.  The Eastern European countries, that benefitted so much from neutral-nonaligned during the Cold War, are today signing up behind the USA, the enemy of their enemy, the Soviet Union.  That will not last long.

During the Cold War Yugoslavia broke with the Soviet Union June 1948 without officially joining the USA, Switzerland was riding on its age-old neutrality as a venue for important meetings, Austria did the same but also provided a model of nonaligned unification--also offered to Germany and rejected by Adenauer.  They all talked, negatively about the two superpower arms race, and Sweden applied that to their nuclearism and readiness to commit massive genocide.

But Finland, able to communicate with all three parts, NATO, WTO and NN, pulled off a miracle: the Conference (later Organization) for Security and Cooperation in Europe, C(O)SCE, in Helsinki, 1972 (the preparations) till the 1975 Final Act.

With that the Cold War could have come to the end.  But the totally counter-productive deployment of US missiles in five NATO countries delayed the process by 14, 15 more years.  And the USA hated the NAM and neutral-nonaligned in Europe.

The US concern was not to solve something, like finding an alternative to the stark dichotomy between hyper-capitalism and state planning, to military interventions by both sides, to Eastern European autonomy, being ruled neither by the East nor by the West.  The US concern was to win, and they saw not only the WTO-Soviet Union, but also the neutral-nonaligned as standing in the way.

The USA hit back after the Soviet collapse, and were met more than half way by elites in the five countries apologizing, denying even their own important bridge-building roles.  Serbia refused to discard their mixed economy in favor of privatization and was bombed in 1999 into submission under various pretexts.  Switzerland was exposed to blackmail--not without justification--centered on their banking system.  Austria sounded like apologizing, but has not (yet) joined NATO, like parts of old Yugoslavia.  Palme was killed, of course, in 1986--by a triangle of retired CIA-FBI, the right wing of the Swedish Security Police (Säpo) and the patsy-pawn (like Lee Harvey Oswald), Petersson.  And Sweden turned their back to Palme as somebody contaminated by signing up as USA-loyal.

And Finland: sort of apologizing, claiming they had no choice, turning their back to Kekkonen, finding some negativities in him.  Mosquitoes were peeing on that giant, not adding much to their size.

By and large all five sided with the "winner", state system logic, amending by passing next allegiance test, against terrorism.  A sad spectacle given the atrocities of the US Empire [1], and the cover-up of those as well as those of the ally -- and homologue on a regional scale! --Israel.  Instead they should have claimed their part of the praise for ending the Cold War, bringing the parties closer, being models of a Third Way.  The way history will see them.

Let us hope that today's in-betweens will end up favoring neither terrorism nor state terrorism.  We can do well without them.


Published in Kansan Uutiset Viikkolehti 1th of April 2010.

Notes:
- Translation Timo Virtala
- [1] The Fall of the US Empire – And Then What? TRANSCEND University Press, 2009: www.transcend.org/tup