SaferGlobe Finland: Horisontin takana
HUMAANIA KRIISINHALLINTAA VAI LIFE-STYLE SOTAA?
Noora Kotilainen (21.2.2011) 
Poliittinen kuohunta, levottomuudet, kriisit ja sodat määrittävät voimakkaasti käsityksiämme ympäröivästä maailmasta. Suomi osallistuu tällä hetkellä sotilaallisen kriisinhallinnan kautta yhdeksään maailman konfliktiin. Sodilla ja poliittisilla kriiseillä on monet kasvot; tapahtumat ja merkitys valottuvat erilaisena riippuen siitä, mistä kulmasta ja todellisuudesta niitä tarkastelee.
Kriisialueen asukas on sodan ja kaaoksen silminnäkijätodistaja, joka kokee maailmanpolitiikan ratkaisunhetket kipeän henkilökohtaisella tasolla. Median kautta kriisejä seuraava suomalainen muodostaa mielikuvansa tapahtumista tiedon, tunteidensa, asenteidensa ja kokemustensa pohjalta. Poliittiset toimijat arvioivat tilannetta, sen vakavuutta ja omaa mahdollista osallistumista tilanteeseen oman maansa kansainvälisen aseman ja globaalien voimasuhteiden näkökulmista. Sotavoimat tarkastelevat kriisejä strategian, taktiikan, tehokkuuden ja voimasuhteiden näkökulmista. Kriisien monikasvoisuuden vuoksi tilanteista ja niiden todellisuudesta, vaatimuksista ja riskeistä kerrotaan eri ryhmille eri tavoin. Miten sitten Suomen rauhanturvaoperaatiot rakentuvat eri ryhmille ja yleisökerrostumille suunnatussa viestinnässä?
Suomen osallistuminen rauhanturvaoperaatioihin esitetään kansallisena ylpeytenämme. Osallistuimme Suezin kriisiin rauhanturvajoukkoihin jo vuonna 1956. Vuosien saatossa yli 40 000 suomalaista on palvellut rauhanturvaajana ja maamme status ”kriisinhallinnan suurvaltana” onkin usein poliittisessa puheessa toisteltu teema. Velvollisuus, kunnia ja tarpeellisuus olla mukana kansainvälisen yhteisön yhteisissä ponnistuksissa nousevat usein esille perusteluna sille, miksi suomalaiset lähtevät kalliisiin kuin myös inhimillisesti traagisiin operaatioihin valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Myös kokemus, oppiminen ja sotilaallisen valmiuden ylläpitäminen sekä aseistuksen testaaminen vilahtelevat usein perusteluissa. Tärkeimpänä kriteerinä kuitenkin poliittisessa puheessa on kriisinhallinnan perusajatus: idealistinen kriisialueiden auttaminen, olosuhteiden parantaminen, turvallisuuden lisääminen ja kunnianhimoinen pysyvän rauhantilan saavuttaminen.
Harvemmin otetaan esille sitä, mitä sotilaat komennukseltaan odottavat, miten he osallisuutensa kansainvälisessä toiminnassa näkevät ja miten joukkoja rekrytoiva taho eli Suomen Puolustusvoimat markkinoi operaatioita uusille potentiaalisille sotilaille. Vuonna 2010 Puolustusvoimat rekrytoi rauhanturvaajia operaatioihinsa muun muassa kampanjalla ”Rauhanturvaajaksi. Sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin”, joka oli näyttävästi näkyvillä. Tietoa operaatioista, palkkauksesta, osallistumisen eduista ja edellytyksistä esiteltiin kampanjassa ytimekkäin perustiedoin ja näyttävin värikuvin.
Suomalaiselle kohdeyleisölle suunnatut esitteet puhuvat kohteidensa kieltä. Suomalaisten rauhanturvaajien keski-ikä on noin 27 vuotta ja rauhanturvaoperaatioihin osallistujat ovat 99 prosenttisesti miehiä. Värväyksen viestintä korreloi yksi yhteen sen kanssa, miksi reserviläiset ovat ilmoittaneet hakeutuneensa kriisinhallintapalvelukseen; suurimpia syitä Porin Prikaatin kyselyssä 2010 olivat työkokemuksen hankkiminen (36,46 %), palkkaus (20,83 %), vaihtelun hakeminen (10,42 %) ja tehtävien haasteellisuus (9,38 %). Merkittävää on, että halu auttaa toimialueen ihmisiä jäi vastauksissa 4,17 prosenttiin ja halu edistää suomalaista rauhanturvaamisosaamista vain hieman yli kahteen prosenttiin. Seikkailu, jännitys ja kokemus ovat kautta aikojen puhutelleet nuoria miehiä; kiinnostus äärikokemuksiin ja vaihtelunhaluisuus liitettynä vaarankokemukseen tuntuvat tänäänkin puhuttelevan enemmän kuin poliittisessa puheessa korostettu auttaminen ja kriisialueiden ihmisten elinolojen kohentaminen. Samalla kun kriisinhallinta ja rauhanturvaaminen ovat muuttuneet takavuosien operaatioihin verrattuna, vaikuttaa siltä, että suomalaisen rauhanturvaamisen suuri kertomus on rapautunut.
”Kokemus. Sitä ei rahalla saa” otsikoi Puolustusvoimien ”Haku käynnissä 24h” -julistetta, jonka kuvassa raskaasti aseistautuneet, sotilaallisen nuorekkaat vaaleat nais- ja miesrauhanturvaajat seisovat ryhdikkäinä. Taustana on Afganistanmainen maisema ja epäselvän himmeällä paikallisia keskustelemassa sotilashenkilöiden kanssa. Seikkailuteemaan sisältyy ajatus siitä, että kriisinhallintapalvelus tarjoaa turvallisen maamme kansalaiselle sellaisen tilaisuuden vaihteluun ja kokemukseen, jota järjestäytyneessä ja toimivassa yhteiskunnassamme ei yksinkertaisesti voi saada - vain kriisi- ja sotatila voivat tämän kokemuksen tarjota. Kutkuttava jännitys kaukaisilla mailla ja äärikokemus houkuttelevat nuorta kohdeyleisöä, mutta kolikon kääntöpuolena on vaara. Se, jota varsinkin suomalaisessa Afganistan keskustelussa usein pelätään: väkivaltaisen kuoleman mahdollisuus.
Kun vertaillaan rauhanturvaajaksi hakeutuvien motivoivia tekijöitä ja odotuksia, rauhanturvaoperaatioiden värväysviestintää, yleisen tason poliittista puhetta rauhanturvaoperaatioista ja kertomusta niiden kansallisesta tarpeellisuudesta tarinat eivät täsmää. Ottamatta kantaa Suomen kriisinhallintatoimintaan ja sen arvokkuuteen sinänsä, olisi tarpeellista tarkastella puolustusvoimien strategisen kommunikaatioviestin eettistä kestävyyttä. Kun ristivalotetaan kriisien kokemisen eroja globaalilla tasolla, asettuu Puolustusvoimien kommunikaatiossaan käyttämä seikkailuteema jo melkeinpä makaaberiin valoon: Toisen onnettomuus, elämän olojen tuhoutuminen, vaihtoehtojen vähyys, fyysinen ja taloudellinen turvattomuus sekä väkivaltainen elinympäristö tarjoavat toiselle mahdollisuuden seikkailuun, mahdollisuuden mukavaan tienestiin ja paremman taustan työelämän haasteisiin.
On mielenkiintoista pohtia sitä, miten kriisinhallinnan kotimaiset rekrytointi- ja osallistumisteemat suhteutuvat siihen, miten kriisialueiden paikalliset ihmiset sekä kriisinhallintatoimijat kokevat tilanteensa, elämänsä ja asemansa kriisien keskellä. Tämän ajatuksen pureskelu saattaa avata ajatustapojamme ja käsityksiämme kriisinhallintaa laajemmista rakenteista, esimerkiksi siitä, miten ihmisyyden arvo ja mahdollisuutemme tässä globaalissa maailmassa sekä eri alueiden ihmisten kokemusmaailmat eroavat toisistaan hyvinkin radikaaleilla tavoilla.
Julkaistu Aamulehdessä 21.2.2011.
Humane Crisis Management or Lifestyle War?
Noora Kotilainen (10th March 2011)
Political turbulences, unrest, crises and war strongly determine the way we view our surrounding world. Currently, Finland is participating in nine different military crisis management operations in conflict zones worldwide. Wars and political crises have different faces. They receive their respective meaning depending on the beholder's point of view and every-day reality.
Persons living in crisis areas are eye-witnesses to war and chaos. They experience the decisive moments of world politics on a painfully personal level. Finnish citizens, who follow crises via the media, constitute their understanding of the events based upon their knowledge, emotions, attitudes, and experiences. The political actors assess the situations and their gravity as well as their possible involvemement from the perspective of their state's international position and global power relations. The armed forces' point of view is determined by military strategy, tactics, efficiency, and the different parties' relative strength.
Due to the multi-facetedness of crisis situations, their various aspects – such as the reality on the field, the challenge they pose, and the risks they represent – are communicated to different groups in distinct ways. How then are the Finnish peacekeeping missions presented to different target groups?
The Finnish involvement in UN peacekeeping missions is often presented as national pride. Already in 1956, Finland participated in the international Suez crisis peacekeeping mission. Over the last decades, more than 40,000 Finns have served in international peacekeeping operations. Thus, Finland's status as a “great power in peacekeeping” is a recurring theme in Finnish political rhetorics. Responsibility, honor, and the necessity to take part in the international community's efforts are widely used justifications for the involvement in expensive and sometimes tragic operations outside of the country's borders. The will to gain experience, to learn more, and to uphold military preparedness are commonly used rationales. The most important point, however, is the basic idea of crisis management: helping crisis-affected areas, improving living conditions, enhancing security, and achieving the ambitious goal: enduring peace.
Rarely, however, are the expectations of the peacekeepers and their view of their participation in international action discussed. The same applies to the ways in which the Finnish Defence Forces market the missions to potential peacekeepers in its public relations campaigns.
In 2010, the Finnish Defence Forces launched a highly visual advertising campaign for recruiting peacekeepers. Information about operations, salaries, benefits, and preconditions for applying were presented with concise basic information and flashy full-colour photographs. The campaign's communication correlated strongly with the reasons the recruited peacekeepers gave for applying to peacekeeping service.
In a survey conducted in 2010, the major reasons for applying to peacekeeping missions were: gaining professional experience (36.46 %), salary (20.83 %), the desire for variation (10.42 %), and the challenge of the task itself (9.38 %). It is noteworthy that the desire to help the people in the field of action was a reason only in 4.17 percent of the answers. Only two percent of the respondents wanted to improve the Finnish expertise in peacekeeping operations.
The Finnish peacekeepers are on average 27 years old, and 99 percent of them are men. Throughout history, the ideas of adventure, excitement and gaining experience have appealed to young men. Even today, these reasons seem to be of more interest than the reasons mentioned in political speeches: helping people in crisis areas and improving the living conditions there. At the same time, when crisis management has gone through changes compared to earlier missions, it seems that the grand narrative of Finnish peacekeeping has eroded.
“Experience. No money can buy it”, is the headline in one of the Defence Forces' recruiting campaign's advertisement posters. What is depicted, are heavily armed, straight standing young and handsome male and female peacekeepers. In the background, there is an Afghanistan-like landscape with slightly blurred local people involved in talks with peacekeepers. This adventure-theme implies that service in crisis management forces offers for Finnish citizens an opportunity to gain the kind of experience and variation which cannot be acquired in a functioning, safe and organized society. Only crisis and war may give you this experience. The thrilling excitement and extreme experiences in foreign countries attract a young target group. On the other side of the tempting coin, however, the danger of violent death lurks.
When comparing the peacekeepers' expectations and motivations for applying to peacekeeping operations with Finnish political rhetorics, combined with the national narrative of the necessity of peacekeeping, it can be noticed that these two narratives don't fit together.
The ethical side of the Finnish Defence Forces' communication should be examined more thoroughly. The adventure-theme used in recruiting peacekeepers can be interpreted in a nearly macabre way if examine the narrative on a global level, and bear in mind how differently crises are experienced depending on the beholders' everyday reality. On the one hand, wars and disastrous events ruin the living conditions, diminish future prospects, cause physical and economic insecurity for the locals of crisis areas. On the other hand, these events offer, according to the Defence Forces' recruiting campaigns, the opportunity for the Finnish peacekeeper to experience adventure, to get a nice salary, and to gain good background experience for the challenges of professional life.
It is interesting to reflect on how the themes used in the recruiting campaigns for peacekeeping missions relate to the ways in which the people of crisis-affected countries and the actors in crisis management view their own life and position in the midst of a crisis. These reflections may open new ways of thinking about larger power structures of the world than crisis management only, such as how the value of humanity, our possibilities and experiences in this global world seem to differ in very radical ways.
Published in Helsinki Times at 10th of March 2011. Translation Timmy Trümpler.
Noora Kotilainen (born in 1979) holds a master's degree in political science. She is a PhD student at the University of Helsinki Section of Social Science History and is preparing a dissertation about humanitarian geopolitics and political visual culture. Kotilainen works at the Finnish Institute of International Affairs as a visiting scholar and also as a reseacher at the Academy of Finland's research project Ethics, Politics and Emergencies – Humanitarian Frame for Co-option and Collaboration in World Politics. Lately, she has been concentrating in her work on the Afghan war, its strategic communication, and politics of visual culture.