Tutkimus

Inhimillinen turvallisuus
Asevarainen turvallisuus -tutkimusohjelma
Ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset aiheet
Konflikteista raportoiva journalismi

Suomessa kansainvälisistä asioista ja erityisesti rauhankysymyksistä kiinnostuneille yksilöille ja organisaatioille on valtavasti tietoa saatavilla. Silti tieteellisen ja ei-tieteellisen tiedon tuottajien väliin jää aukko, jota SaferGlobe Finland pyrkii osaltaan täyttämään. Aukko ei ole syntynyt ainoastaan siitä, että joitakin kansainväliseen politiikkaan, turvallisuuteen ja rauhankysymyksiin liittyviä teemoja ei tutkita lainkaan tai hyvin niukasti, vaan myös siitä että tutkimustieto syntyy hitaasti tai se on epäluotettavaa. SaferGlobe Finland keskittyykin sivun alussa oleviin neljään pääteemaan, joissa erityisesti soveltava tutkimus on vähäistä ja joista tietoa tarvitaan säännöllisesti esimerkiksi poliittisen päätöksenteon ja kansalaisjärjestöjen toiminnan tueksi. Oikeat tiedot rakentavat luotettavan pohjan sille, millaisten ratkaisujen uskotaan kulloinkin toimivan.

Tutkimuksissaan SaferGlobe Finland on riippumaton ja itsenäinen ja noudattaa tieteellisiä kriteerejä sekä hyvää journalistista tapaa. Tutkimustamme valvoo ja ohjaa Tieteellinen johtokunta. Tutkimus on luonteeltaan soveltavaa tutkimusta, jossa korostuu aiheiden empiirinen, ei niinkään teoreettinen tarkastelu. SaferGlobe Finlandin tekemä tutkimus lukeutuu rauhan- ja konfliktintutkimuksen alalle ja on näin luonteeltaan poikkitieteellistä.

Julkaisut
Voit tutustua julkaisuihimme tästä.

Tilaustutkimukset ja konsultointi
Rauha ei synny pelkästä tiedosta vaan se on myös laitettava tuottamaan rauhanosinkoa. Viemme tietoa toimintaan antamalla asiantuntemustamme päätöksentekijöiden, organisaatioiden ja erilaisten hankkeiden suunnittelijoiden käyttöön. Ota yhteyttä ja katsotaan mitä voimme tehdä yhdessä.