Nuori asiantuntija mentorointiohjelma
Nuori asiantuntija mentorointiohjelma on SaferGlobe Finlandin kehittämä konsepti, jossa koulutetaan opiskelijoista tai vastavalmistuneista rauhan- ja turvallisuudentutkimuksen eri alojen asiantuntijoita. Aktor antaa organisaatiomme käyttöön vapaaehtoisperiaatteella omaa osaamistaan ja työpanostaan sekä saa vastineeksi mentorilta henkilökohtaista koulutusta ja ohjausta. Aktor osallistuu myös erilaisiin koulutuksiin ja seminaareihin, saa luettavakseen kirjallisuutta, verkostoituu sekä ennen kaikkea osallistuu tutkimuksiimme ja toimintaamme.
Odotamme aktoreiksi valittavien olevan motivoituneita haettavaa erityisalaa kohtaan ja haluavan kehittyä asiantuntijaksi. Hyvän lähtökohdan oppimiselle antaa soveltuvat korkeakouluopinnot ja valmius sitoutua koulutusohjelmaan 2-3 vuodeksi. Arvostamme oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja hyviä raportointitaitoja. Sinun tulee lisäksi olla alle 29-vuotias ja valmis toimimaan vapaaehtoisesti noin 6-10 tuntia kuukaudessa.
Nuoren asiantuntijan tehtävästä laaditaan kirjallinen pestisopimus, jossa sovitaan osapuolten tavoitteet ja vastuut. SaferGlobe Finland maksaa tehtävään liittyvien matkojen kulut. Tehtävä perustuu vapaaehtoisuuteen ja siihen voidaan erillisen sopimuksen mukaan sisällyttää myös palkattuja työtehtäviä. Mentorointiohjelma suoritetaan suurimmaksi osaksi etänä ja siihen voi osallistua kaikkialta Suomesta. Koulutustapaamiset järjestetään joko Helsingissä tai Jyväskylässä ja tehtäviin liittyvät seminaarit pääasiassa Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa.
Menossa olevat nuori asiantuntija mentorointiohjelmat
Asevalvonnan asiantuntija
Seuraa Suomen ja EU:n asevientiä, puolustustarviketeollisuutta ja sen kehitystä (Suomessa, Pohjoismaissa, EU:ssa ja Natossa), kansainvälisiä aserajoitusneuvotteluita (mm. rypäleaseet, ydinaseet). Asiantuntija vastaa kaksi kertaa vuodessa laadittavasta ajankohtaiskatsauksesta, toimii tutkimusassistenttina vuosittaisen Suomen asevienti-raportin tekemisessä ja osallistuu alan seminaareihin. Toimenkuvaan voidaan sisällyttää muita tehtäviä valittavan henkilön osaamisen ja mielenkiinnon mukaan.
Soveltuvia opintoja ovat yhteiskuntatieteet, taloustieteet ja oikeustieteet. Arvostamme hyviä tiedonhankintataitoja (mm. tutkivan journalismin osaaminen) ja taulukkolaskentaohjelmien osaamista.
Haku: Valinta kaudelle 2010-2013 päättynyt. Seuraava haku 2013.
Muiden alojen asiantuntija-tehtävät julkistetaan ja laitetaan hakuun vuosina 2011-2012.
